Painiiko yrityksesi kehittämistyö tai muu tekeminen 3H -hidasteiden sarjassa?

Milloin oikein on oikea aika tehdä kehittämistyötä yrityksessä? Ei milloinkaan. Oikeaa aikaa ei yksinkertaisesti ole. On vain muita priorisoituja asioita, jotka menevät usein kehittämisen edelle.

Sitku- ja mutku -ajattelu ovat voimissaan. Kehittämistyössä vallitsee usein kehittämisen dilemma: tiedetään, että kehittämisellä saavutetaan paljon hyötyjä, ja silti muut asiat painavat päälle paljon tärkeämpinä. Kun nimenomaan tehdyllä kehittämistyöllä säästetään aikaa, vaivaa ja rahaa sekä tehdään paljon tuottavammin asioita. Kalliiksi kehittämistyö muuttuu silloin, kun ei saada tehtyä ajoissa sitä, mitä kulloinkin pitää, että asioissa voidaan edetä suunnitelmien mukaan.

Jatka lukemista ”Painiiko yrityksesi kehittämistyö tai muu tekeminen 3H -hidasteiden sarjassa?”

10 keinoa lisätä virtausta toimintaan

Maailma on rakennettu virtaukselle. Jo Antiikin Kreikassa verta nimitettiin Elämän virraksi, joka meissä kaikissa on. Mitä vapaammin tämä virtaus toimii, sitä paremmin voimme. Vapaa virtaus on siten elinehto kaikelle elävälle. Luonnossa virtaus näkyy vehreänä kukoistuksena ja runsaina satoina. Vesistöissä taas jatkuvana ja soljuvana veden virtana. Eläinkunnassa virtaus auttaa eri lajeja pysymään voimissaan. Heti, kun virtaan tulee kapeikkoja tai virtausta hidastavia esteitä, alkaa esiintyä oireilua. Syntyy jonkin asteinen epätasapaino: jotakin virtaa liikaa, liian vähän tai virtaus pysähtyy pahimmillaan kokonaan. Seuraukset ovat sen mukaisia: ihminen sairastuu, luonto kuivuu tai kastuu liikaa ja sato kärsii. Vesistöt tulvivat tai ehtyvät. Eläinkanta häviää tai voimistuu liikaa.

Luonnon lainalaisuudet ja virtaus toimivat siten kaikkialla. Myös yritystoiminnassa.  Miten hyvin toimintasi siis virtaa yrityksessäsi?

Jatka lukemista ”10 keinoa lisätä virtausta toimintaan”

Ota käyttöön yksinkertainen arvo myyntiin ja myynnin johtamiseen: sovi, mitä tehdään ja tee, niin kuin on sovittu

Otsikko voi tuntua itsestään selvältä ja ehkä ajattelet: ”Noinhan me nyt toimitaankin. Mitä ihmeellistä tässä nyt on?” Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempi. Monen yrityksen myynnissä ja myynnin johtamisessa on edelleen turhan paljon löysää: tavoitteet on usein asetettu vain eurojen tasolla ja sen jälkeen kaikilla on ”vapaat kädet” toimia, miten haluaa. Tiukkana ollaan vain tulosten suhteen, eli ollaanko taloudellisesti saavutettu asetetut tavoitteet vai ei. Usein mietitään vain siitä näkökulmasta, että paljonko ollaan jäljessä tavoitteista. Ei siitä, millä toimenpiteillä tavoitteisiin päästään. Tällöin usein työn tekemisen tuottavuus kärsii, räiskitään paniikissa sinne tänne, tuloksia ei synny toivotulla tavalla ja syitä ja selityksiä löytyy yleensä runsaasti.

Entä jos tähän olisikin keino, millä em. asiat saataisiin nopeasti kuntoon ja ainakin paljon parempaan kuosiin?

Jatka lukemista ”Ota käyttöön yksinkertainen arvo myyntiin ja myynnin johtamiseen: sovi, mitä tehdään ja tee, niin kuin on sovittu”

Miksi myynti jämähtää paikalleen? 2/3

Myynti voi olla haasteellista, vaikka tavoitteet ovat olemassa ja osittain toimenpiteetkin suunniteltu ja mietitty. Ellei näiden lisäksi ole mietitty, mitä hyötyä asiakkaalle tuotetaan ja miten erottua muista, moni myy usein vain hinnalla ja tekee sen myötä myös huonokatteista kauppaa. Tällöin jämähdetään tyypillisesti keskelle hintakilpailua ja kuullaan säännöllisesti asiakkaan suusta se tuttu kommentti: ”Liian kallis!” Tämä vaikeuttaa käytännössä niin myyntitilanteita kuin asiakkaan ostopäätöksen tekemistä Tämä saattaa myös lamaannuttaa myyntiä ja ”myyntipöhinä” lakkaa tai hidastuu merkittävästi. Alkaa syiden ja selittelyiden metsästys, joka lähtee usein liikkeelle yrityksen ulkopuolelta: asiakkaista, markkinatilanteesta tai kilpailijoiden toiminnasta. Ei omasta toiminnasta.

Jatka lukemista ”Miksi myynti jämähtää paikalleen? 2/3”

Tutkittu juttu II: myös suomalaisen esimiestyön taso on keskiverto

SelinSelin® Esimiesprofiilini™ on maksuton pika-analyysi, jolla voi arvioida omaa esimiestyötään 30 väittämän valossa ja asteikolla ” väittämä ei pidä lainkaan paikkansa” = 1-5 Väittämä pitää täysin paikkansa”. Olemme nyt koonneet yhteenvedon vuosien 2016-2017 aikana saamiemme vastauksien pohjalta sekä oman valmennus- ja kehittämistyömme havainnoista. Yhteenveto kertoo hyvin niin esimiestyön vahvuuksista kuin kehittämiskohteistakin.

Olemme jakaneet esimiestyön kolmeen osaan: 1) asioiden johtaminen, 2) ihmisten johtamien ja 3) oman itsensä johtaminen. Kaikki kolme osa-aluetta ovat hyvässä tasapainossa silloin, kun asiat sujuvat ja hommat pyörivät.

Esimiesprofiilin vastausten keskiarvo asteikolla 1-5 on 3,60, eli keskiverto.  Mikä siis sujuu ja mikä haastaa suomalaisessa esimiestyössä?

Jatka lukemista ”Tutkittu juttu II: myös suomalaisen esimiestyön taso on keskiverto”