Site icon Kaikki on kiinni asiakkaasta

Johdatko prosesseja vai systeemiä?

Moni organisaatio ilmoittaa olevansa prosessiorganisaatio. Siksi Suomi onkin oikea ”prosessien luvattu maa”: Yritykset ovat kuvanneet toimintansa lineaarisina prosesseina, eli vaihe vaiheelta etenevänä toimintaketjuna, janana. Lineaarisen tarkastelun haasteena on, että se soveltuu todellisuudessa parhaiten vain tuotantoon tai projektien hallintaan. Kun siirrytään asiantuntija- tai palvelualoille, lineaariset prosessit muuttuvat nopeasti lyhyiksi ja parhaimmillaan vain toimintokuvauksiksi. Siksi monen palvelualan yrityksen voi olla käytännössä vaikeaa kuvata omaa toimintaansa.

Miten siis on, johdatko prosesseja vai systeemiä?  

Tässä muutama näkökulma avaamaan asiaa tarkemmin:

Lineaarinen prosessi on usein selkeä ja helppo ymmärtää. Esimerkiksi tuotannossa on usein helppoa tunnistaa vaihe vaiheelta eteneviä lineaarisia prosesseja eli toimintaketjuja, kuten mm. osto, materiaalin vastaanotto, osavalmistus, kokoonpano testaus, pintakäsittely lopputarkastus, pakkaaminen, varastointi ja toimittaminen. Monille näyttää usein riittävän lineaariset prosessit ja systeemiset prosessit unohtuvat.

Systeemiset prosessit ovat kuitenkin todellisuudessa yleensä hallitsevampia kuin lineaariset prosessit. Ellei niiden roolia tiedosta, voivat ne pahimmillaan sotkea toiminnan lineaarisuutta sekä toiminnan perustoimivuutta että -sujuvuutta. Vaikka kuinka asioita ja toimintoja miettii lineaarisesti, totuus on, että yritys toimii koko ajan systeemisesti.

Systeemisyys toiminnassa tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että toimintakokonaisuus muodostaa systeemin, jossa kaikki toiminnot vaikuttavat toisiinsa koko ajan. Kun yhtä toimintaa, eli prosessia, muutetaan, muuttuu koko systeemi.

Mikä siis käytännössä mättää, jos toimintaa tarkastellaan vain prosessina ja kuvataan janana?

Jos yritystoimintaa kuvataan ja tarkastellaan vain lineaarisena prosessina, on niiden johtamisessa haasteena yleensä mm. se, että

Tämä näkyy käytännön toiminnassa yleensä myös mm. siinä,

Prosessien suunnittelu on toki aina tärkeä osa yritystoimintaa ja siihen kannattaa käyttää erilaisia tekniikoita kuten virtauskaaviot, toimintojen oleellisten tekijöiden tunnistaminen jne. Kaikki tavat prosessien suunnitteluun ja kuvaukseen ovat siten vain hyvästä. Kaikki on kiinni siitä, kuinka syvälle yritys haluaa tai on tarkoituksenmukaista kulloinkin prosesseissa mennä ja samalla huolehtia liiketoiminnan perusperiaatteista.

Mitä sitten tarkoittaa systeemisyys ja systeeminen johtaminen ihan käytännössä?

Useassa, etenkin tuotannollisessa yrityksessä, on aina lineaarinen prosessimalli. Sielläkin on kuitenkin usein myös systeeminen malli eli ns. ”Neljän kopla” tai kvartetti. Se muodostuu neljästä osa-alueesta, kuten

Vaikka nämä näyttävät olevan lineaarisessa prosessimallissa yksikseen, toimivat ne myös keskenään systeemisesti. Tällöin ne toimivat systeemisen mallin mukaisesti, joka on vahvempi kuin lineaarinen malli. Esimerkiksi, kun

Tätä ”Neljän koplaa” ja niiden välistä toimintaa monet kehittyneet yritykset hiovat jatkuvasti.

Kun siirrytään palvelualalle tai asiantuntija yrityksiin, noudattavat toiminnot enemmän systeemistä kuin lineaarista mallia. Tällöin lineaarista mallia voi olla vaikeaa löytää, koska ne ovat lyhyitä ja muodostuvat vain yhdestä tai kahdesta toiminnasta.

Systeemisessä johtamisessa on tärkeää muistaa seuraavaa:

Hallitse huojuntaa!

Prosessien suunnittelussa on tarkoituksena vakioida toimintaa, jolloin se toimii hallitusti ja tuottavasti. Systeemisessä prosessimallissa syntyy kuitenkin helposti huojuntaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset samassa toiminnossa toimivat eri tavoilla oman harkintansa mukaisesti. Pelisääntöjä ei toisin sanoen ole sovittu tai ne ovat hyvin väljät. Mitä enemmän prosessissa on huojuntaa, sen vaikeampaa sitä on hallita. Tämä vaikuttaa myös toiminnan tuottavuuteen.

Systeeminen prosessi on aina vuorovaikutteinen

Systeemisen ja lineaarisen prosessin suunnittelussa kannattaa huomioida seuraavia asioita.

Miten päästä liikkeelle systeemisessä prosessijohtamisessa?

Kun lähdetään matkalle prosessien suunnittelun (re-engineering) tai Lean -maailmaan, kannattaa heti alussa seuraaviin asioihin kiinnittää huomiota:

Vinkkejä jatkoon

Tässä vielä muutama vinkki, miten pääset kiinni systeemisten prosessien hallintaan:

Lopuksi

Toimivuus on totuuden mitta. Kun luovut vain lineaarisesta ajattelusta ja yhdistät siihen myös systeemisen ajattelun, huomaat nopeasti, miten

Monta hyvää syytä miettiä asiaa uudesta näkökulmasta, eikö vain? Menestystä!

Kun haluat jatkaa pohdiskelua aiheesta, ota meihin yhteyttä!
Jarmo Selin p. 050 0710 376, etunimi.sukunimi@selinselin.fi

Exit mobile version